It's not a lake, It's an ocean

Pari viikkoa sitten tapahtui oivaltaminen joka järisytti koko maailmankuvaani uudeksi, tuntemattomaksi. Tuo oivaltamani asia oli että: Objektiivista maailmaa ei ole, ei myöskään subjektiivista.

Tuo oivallus heräsi yksi ilta kun mietin Markku Siivolan artikkelia Subjektin ja objektin samuudesta:

http://www.netlife.fi/~msiivola/omia/viittoja.html#subjekti&objekti

,jota suosittelen kaikille asiasta kiinnostuneille, sekä mietin maailman(i) luonnetta ylipäätään.
Ja yllättäen, kuin välähdys se tapahtui, tuo rajan katoaminen tarkkailijan ja tarkkailtavan väliltä.
Tämä saattaa kuulostaa sinusta täysin epäloogiselta ja hullulta tai asia on ollut jo sinulle itsestään selvyys, mutta kirjoittajalle se ei täysin selvä ollut.

Tuo hätkähdyttävä oivallus teki selväksi koko Markun artikkelin, vaikka olin sen tajunnut kyllä aikaisemminkin jotenkin älyllisesti mutta, tuo omakohtainen oivaltaminen,asian kokeminen todellisesti, ei teoreettisesti on hyvin eri asia. Olen tämän kyllä aina aavistanut jollain tasolla mutta, ilmeisesti vasta nyt päivätajuntani oli sen valmis vastaanottamaan.

Mietin siis ulkomaailmaa ja omaa maailmaani sekä sitä, missä niiden välinen raja menee, missä menee minun ja havaitsevani maailman raja?
Mihin tuon rajan vedän? Missä kohdassa ulkomaailma loppuu ja missä kohdassa alat sinä itse, joka ulkomaailmaa katsot?
Ja oivalsin ettei tuota rajaa voida vetää. Olen vain yksin omassa maailmassani, mutta kuitenkaan en ole. Sinä olet minua, koska minä yksin olen kaikki, koska näen vain oman maailmani, johon kaikki kuuluvat.
Mutta toisaalta myöskään subjektiivistäni maailmaa ei ole, koska ei ole subjektia, joka maailmaa havaitsee. On vain mysteeri, kuten Markku osoittaa artikkelissaan:

"Havaintomme havaitsijasta, katsojasta joka katsoo ulkomaailmaa, on vain havainto havaintojen joukossa. Emme voi tietää havainnoijasta mitään, koska jokainen havainto myös havainnoijasta on vain havainto, ei havainnoija. Jokainen havainto itsestäsi ja aisteistasi et ole sinä itse aisteinesi, vaan vain havainto itsestäsi, havainto havainnoijasta, joka puolestaan on siis täydellinen tuntemattomuus. Sinä, joka havaitset, olet mysteeri."

Tuohon kaksinaisuuteen ja sen päättymiseen liittyy paljon, mutta en nyt mene siihen, ja Markku on sen artikkelissaan hienosti koittanut selventää.

Mutta, paria asiaa haluisin hieman miettiä; tämä tuo uutta oivallusta minulle myös Krishnamurtin opetuksien suhteen.

Hänen usein sanomansa: "Tutkiessanne maailman tajuntaa tutkitte omaa tajuntaanne ja omaa tajuntaa tutkiessa tutkitte myöskin maailman tajuntaa.Te olette maailma, ette ole siitä erillinen."

Aivan niin, pystyn vaikuttamaan ja tekemään ratkaisuni vain omassa subjektiivisessä maailmassani: mikä siis on myöskin objektiivistä ulkomaailmaa. Sisäinen maailmani on myöskin tuo ulkomaailma, joten tekoni vaikuttavat väistämättä myös tuohon ulkoiseen maailmaan.
Tämän oivaltaminen pitäisi herättää meissä, meidän sisäisessä ajatusmaailmassamme suuren vastuun koko tätä havaitsemaamme maailmaa kohtaan.
Vain tämä sisäisessä maailmassa tapahtuva herääminen ja kumous on todellista muutosta, ei se että liitymme luulemassamme, erillisessä ulkomaailmassa sen järjestöihin ja puolueisiin ja oletamme niiden puolestamme tuovan muutosta ja ratkaisevan ongelmamme.

Toinen asia on sanonta: "sinun on oltava valona itse itsellesi".
Koska havaitsemamme maailma on vain oma tuntematon maailmamme, meidän on turhaa etsiä vastauksia ulkopuoleltamme.Me olemme tuo mysteeri.Ulkopuolelta emme voi löytää totuutta. Totuuteen ei ole tietä. Kun mysteeri on, on vain yksi olemassa maailmassa, maailmassa jonka salaisuudet ja rikkaudet eivät ole keneltäkään pois suljettu.


"Now it's time to leave the capsule if you dare

This is major Tom to ground control, I'm stepping through the door
And I'm floating in a most peculiar way
And the stars look very different today
Here am I floatin' 'round my tin can far above the world
Planet Earth is blue and there's nothing I can do".

Tell my wife I love her very much, she knows

-David Bowie, Space Oddity

Takertumisesta

Tällä kertaa ajattelin tarkastella asiaa, joka vaatii hyvin paljon ymmärrystä.
Joko totuus nähdään asiasta tai sitten ei.

Ihminen on laumaeläin. Tämä lienee melko kiistaton tosiasia. Ihminen
tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä. Hän haluaa kuulua johonkin 
ryhmään, seuraan, kaveriporukkaan jne. Sinänsä ei ole mitään väärää että, 
ihminen kuuluu ryhmään, tekee yhteistyötä, osallistuu mukaan jne.
Mutta, kuitenkin tämä ihmisten ryhmittäytyminen ei ole onnistunut 
kuitenkaan ongelmitta. 
Esimerkkinä sodat, uskonnolliset ja poliittiset ristiriidat.

Me sanomme olevamme suomalaisia. Mitä tarkoitamme tuolla, kun sanomme että, olemme suomalaisia? Mitä suomalaisuuteen edellytetään? Että olen syntynyt suomessa, kasvanut siellä. Juuri tämä tietty maan-osa, joka on saanut rajansa sotien määräävällä tavalla, tätä maata kutsutaan suomeksi ja olen sen kansalainen, olen siis suomalainen.

Toki on hyvä että, paikoille ja alueille annetaan nimet; enhän muuten osaisi 
kertoa toiselle missä osoitteessa asun tämän kysyessä. Nimeämistä siis 
tarvitaan ja siitä on apua tietyllä saralla. Mutta, psykologinen takertuminen 
on eriasia. Oletkohan lainkaan koskaan edes ajatellut kuinka vakavasta asiasta onkaan kyse. Jotkut ns.päättäjät sanovat että ruotsi on 
hyökkäämässä maahamme,  suomeen tai päinvastoin ja että, nyt meidän on ryhdyttävä sotaan suojellaksemme rakasta isänmaatamme. 

Saatatte kutsua maatanne rakkaaksi ja olette valmiina uhraamaan sen
vuoksi tuhansia, kenties miljoonia henkiä. Mikä oikeus juuri teillä on sanoa, 
että maa on juuri teidän? Rakastattekohan todella maatanne? Jos, todella 
rakastaisitte maatanne tuhoaisitteko sotimalla sitä: luontoa, eläimiä ja 
ihmisiä? Vai sitäkö tuo rakastaminen teille merkitsee?

Mutta, te pidätte kiinni maastanne, kansalaisuudestanne. Täten voitte
nähdä olevanne vastuussa sodasta ja väkivaltaisuudesta mitä maailmalla 
tapahtuu. Vai voitteko nähdä? Jos, ette silloin asia on sillä selvä. Haluatte 
pitää kiinni kansalaisuudestanne, joka antaa teille turvaa, kuvittelette 
tällälailla kenties eristävänne itsenne muiden maiden ongelmista, jotka 
eivät teille tietenkään kuulu.
Olette valmis sotimaan ja kuolemaan maanne puolesta, jotta se säilyisi
tuleville lapsillenne ja jota myös toivotte lapsenne puolustavan hengellään. 
Teille tuo maanosa on siis sinänsä on se tärkeä asia, ei suinkaan teidän lapsenne,
jälkipolvenne tulevaisuus. 

Mutta, jos näette kuinka tuo "minäksi", minun maakseni, minun
puolueekseni kutsumamme itsekkyys syntyy ja takertuu psykologisesti 
vääristyneeseen, aatteeseenne tai illuusioon kotimaastanne, kun näette 
sen tuhoisat ja ristiriitaa synnyttävät vaikutukset, sillä hetkellä ette kuulu 
mihinkään maahan, mihinkään puolueeseen, mihinkään uskontoon. Vasta 
tuolloin otatte ensimmäisen askeleen sellaista vapautta kohti jota mikään,
valtio, puolue tai uskonto eivät pysty teille antamaan. 

Uskonnollinen elämä

Mitähän uskonnollinen elämä tarkoittaa monille tämän päivän ihmisille?Sillä, jos katsomme historiaamme taaksepäin erilaiset uskonnot ovat aina kuuluneet ihmiskunnan elämään. Jo ensimmäiset ihmiset taisivat kuvitella ja palvoa jos jonkinlaista jumalankuvaa tai uskoivat ukkosen, luonnonvoimien olevan jumalan työtä. Näinä päivinä kun ihmisen tietämys on lisääntynyt, jumaliin uskominen, uskonnot ovat tuntuneet menettävän merkityksensä.

Ennen niin tiukkaa uskonnollista elämää vietettiin käymässä kirkossa, lukemalla raamattua ja noudattamalla raamatun säätämiä käskyjä. Nyt nuo käskyt tuntuvat, jos ei täysin kadonneet , ainakaan ihmiset eivät tunnu välittävän niistä enään paljoa. Olenkin miettinyt mitä uskonnollinen elämä merkitsee itselleni.

Pienenä uskonnollinen elämä ei paljoa kiinnostanut tai mitä koulussa nyt opetettiin jeesuksesta ja muusta kristinuskon asioista. Ja nämä asiat eivät juurikaan paljoa kiinnostanut, muut asiat kiinnostivat enemmän.

Joillekkin juuri tuo voisi olla uskonnollista elämää, tutustutaan jeesuksen elämään, opitaan miten saavutetaan pelastuminen jeesuksen kautta ja elämällä hyveellistä elämää jne.. Mutta kirjoittajalle on osoitettu että, nämä kaikki ovatkin mitä luultavammin vain ajatuksen tuotetta. Kaikki uskonnot ja jumalat, niin läntiset kuin itäisetkin, perustuisivat pelkkään ajatukseen. Toisin sanoen, kun rukoilette kirkossa jumalaa, tuossa rukoilemisessa ei ole mitään pyhää, sillä se perustuu pelkkään omaheijasteiseen ajatukseenne. Ja onko ajatus pyhää? Eikö se ole tavattoman arkipäiväistä, ongelmia luovaa?

Jos te uskotte jeesukseen ja muslimi uskoo Allahiin, ettekö tällä jakautumalla luo väistämättä ristiriitaa? Tuskin se on uskonnollista elämää.Joten tällä perusteella uskomukset eivät merkitse itselleni uskonnollista elämää.

Monet luokittelevat itsensä ateistiksi, kieltävät jumalan ja luottavat vain tietoon. Mutta, tietokin on ajatuksen kokoamaa. Ja onko tiede, tieto ratkaissut ihmisyyden ongelmia tähän päivään mennessä?Joten tietämys, tietoon turvautuminen ei merkitse kirjoittajalle myöskään uskonnollista elämää.

Kun nämme totuuden tästä, kun tarkkailemme omia ajatuksiamme nimeämättä niitä, kun muodostamme oikeanlaatuisen suhtautumisen muihin ihmisiin, tästä alkaa itselläni uskonnollinen elämä. Se on oman hämmennyksen ja ristiriitaisuuden havaitsemista ja niiden päättymistä, jotta en aiheuttaisi vahinkoa vuorovaikutussuhteessani muihin ihmisiin.Juuri se on tärkeää, ei se miten voimme pelastautua ikuiseen elämään jeesuksen, allahin, buddhan tai minkä nimen nyt sille haluattekin antaa, kautta. 

"Uskonnollinen elämä alkaa, kun teissä ei ole ristiriitaa, kun tunnette rakkautta, joka ei kohdistu vain yhteen henkilöön, jolloin se olisi rajoittunutta. Jotakin, joka on ajan tuolla puolen, on siis olemassa, jos annatte sille sydämenne, mielenne ja aivonne. Eikä sen siunaus ole temppeleissä, kirkoissa eikä moskeijoissa. Tuo siunaus on siellä, missä te olette."

-Jiddu Krishnamurti 

Kuka olen?

Olen ajatellut aloittaa blogin. En ole koskaan ennen kirjoittanut blogia, joten voisi sitäkin kokeilla. Haluan käsitellä omia havaintojani itsestäni ja ympäröivästä maailmasta. Toivon, että jos satut lukemaan näitä kirjoituksia antaisit kommenttia ja jakaisit omia näkemyksiäsi aiheista.

 

Joten blogi lienee hyvä avata kertomalla: kuka minä olen?

 

Kuka minä olen? Jos, kysymykseen paneutuu syvemmin, en taidakaan voida antaa yksiselitteistä vastausta.Se on elämämme suurimpia kysymyksiä, se käsittelee elämän itsensä luonnetta.

Voin toki kertoa että, olen nimeltäni Jukka Palonen ja olen valmistunut tietojenkäsittelyn perustutkinnossa, harrastan kamppailulajeja, pidän Bob Dylanin musiikista ja että, olen suomen kansalainen.Tai, että luoneeltani olen sitä tai tätä.Myös teillä, ihmisillä, jotka ovat tavanneet minut lienee tietty käsitys minusta.Olette saattaneet luoda mielikuvan minusta aikaisempien kokemustenne ja  uskomustenne pohjalta.

Eivätkö ihmiset yleensä ensikertaa tavatessaan, helposti luo kuvaa toisesta tämän vaatteiden, ulkonäön, mielipiteiden johdosta jne.

Mutta, eikö tuo kuva ole auttamattoman rajoittunut?

Onko teille käynyt koskaan niin että, tuo kuva jonka olette luoneet toisesta, oittautuukin ennen pitkää enemmän tai vähemmän paikkaansa pitämättömäksi? Kirjoittajalle on tapahtunut näin useasti.Siis kuva jonka olette luoneet jostakin henkilöstä osoittautuukin vääräksi?

Entä oletteko luoneet kuvia itsestänne, jotka ovat nekin osoittautuneet vääriksi, TODELLISEN itsenne suhteen?Oman itsestänne muodostamanne kuvanne ja todellisen itsenne välillä vallitsee ristiriita.Silloin heränee kysymys, miksi luoda kuvia ollenkaan?

 

Mitä sitten on todellinen "itse"?

Teillä on nimi ja historianne.Ovatko ne itseä? Sanotte olevanne Suomalainen.Mutta, olette myös eurooppalainen.Sanotta olevanne maalari, mutta harrastatte kalastusta. Eikö teitä silloin voi kutsua myös kalamieheksikin? Mistä tahansa luottekin identiteettinne, onko tuo identiteetti todellinen itsenne?

Missä  sijaitsee todellinen itse? Jossain aivojen -osassa, kallon sisällä?En tiedä oletteko koskaan ajatelleet näin syvästi mutta, kun katsomme itseämme, emmekö huomaa luoneemme paljon kuvia itsestämme, mutta se todellinen "itse" tuntuu pysyvän silti ulottumattomissa, tuntemattomana, nimeämättömänä, niin muille kuin itsellemmekin.

 

Itsensä tunteminen on viisauden alkua. Sitä tuntemusta ei kukaan toinen voi antaa. Se on tehtävä itse. Vaikka, voittekin käyttää vuorovaikutusta peilinä, tuo peilin käyttäminen on teistä itsestänne kiinni, haluatteko oppia itsestänne, vai pelkäättekö sitä mikä peilissä näkyy ja pakenette.

Vai haluatko ymmärtää "Sen mikä on".

 

 

"K. Kuinka saavutan Itsen?

 

"Ei ole mitään saavutettavaa. Jos Itse voitaisiin saavuttaa, se merkitsisi, että Itse ei ole tässä ja nyt, vaan on saavutettavissa vasta myöhemmin. Mikä saavutetaan, myös kadotetaan. Se ei siis ole pysyvää. Mikä ei ole pysyvää, ei ole tavoittelemisen arvoista. Niinpä sanon ettei Itseä saavuteta. Sinä olet Itse. Sinä olet jo Se."

 

-Ramana Maharshi