It's not a lake, It's an ocean

Pari viikkoa sitten tapahtui oivaltaminen joka järisytti koko maailmankuvaani uudeksi, tuntemattomaksi. Tuo oivaltamani asia oli että: Objektiivista maailmaa ei ole, ei myöskään subjektiivista.

Tuo oivallus heräsi yksi ilta kun mietin Markku Siivolan artikkelia Subjektin ja objektin samuudesta:

http://www.netlife.fi/~msiivola/omia/viittoja.html#subjekti&objekti

,jota suosittelen kaikille asiasta kiinnostuneille, sekä mietin maailman(i) luonnetta ylipäätään.
Ja yllättäen, kuin välähdys se tapahtui, tuo rajan katoaminen tarkkailijan ja tarkkailtavan väliltä.
Tämä saattaa kuulostaa sinusta täysin epäloogiselta ja hullulta tai asia on ollut jo sinulle itsestään selvyys, mutta kirjoittajalle se ei täysin selvä ollut.

Tuo hätkähdyttävä oivallus teki selväksi koko Markun artikkelin, vaikka olin sen tajunnut kyllä aikaisemminkin jotenkin älyllisesti mutta, tuo omakohtainen oivaltaminen,asian kokeminen todellisesti, ei teoreettisesti on hyvin eri asia. Olen tämän kyllä aina aavistanut jollain tasolla mutta, ilmeisesti vasta nyt päivätajuntani oli sen valmis vastaanottamaan.

Mietin siis ulkomaailmaa ja omaa maailmaani sekä sitä, missä niiden välinen raja menee, missä menee minun ja havaitsevani maailman raja?
Mihin tuon rajan vedän? Missä kohdassa ulkomaailma loppuu ja missä kohdassa alat sinä itse, joka ulkomaailmaa katsot?
Ja oivalsin ettei tuota rajaa voida vetää. Olen vain yksin omassa maailmassani, mutta kuitenkaan en ole. Sinä olet minua, koska minä yksin olen kaikki, koska näen vain oman maailmani, johon kaikki kuuluvat.
Mutta toisaalta myöskään subjektiivistäni maailmaa ei ole, koska ei ole subjektia, joka maailmaa havaitsee. On vain mysteeri, kuten Markku osoittaa artikkelissaan:

"Havaintomme havaitsijasta, katsojasta joka katsoo ulkomaailmaa, on vain havainto havaintojen joukossa. Emme voi tietää havainnoijasta mitään, koska jokainen havainto myös havainnoijasta on vain havainto, ei havainnoija. Jokainen havainto itsestäsi ja aisteistasi et ole sinä itse aisteinesi, vaan vain havainto itsestäsi, havainto havainnoijasta, joka puolestaan on siis täydellinen tuntemattomuus. Sinä, joka havaitset, olet mysteeri."

Tuohon kaksinaisuuteen ja sen päättymiseen liittyy paljon, mutta en nyt mene siihen, ja Markku on sen artikkelissaan hienosti koittanut selventää.

Mutta, paria asiaa haluisin hieman miettiä; tämä tuo uutta oivallusta minulle myös Krishnamurtin opetuksien suhteen.

Hänen usein sanomansa: "Tutkiessanne maailman tajuntaa tutkitte omaa tajuntaanne ja omaa tajuntaa tutkiessa tutkitte myöskin maailman tajuntaa.Te olette maailma, ette ole siitä erillinen."

Aivan niin, pystyn vaikuttamaan ja tekemään ratkaisuni vain omassa subjektiivisessä maailmassani: mikä siis on myöskin objektiivistä ulkomaailmaa. Sisäinen maailmani on myöskin tuo ulkomaailma, joten tekoni vaikuttavat väistämättä myös tuohon ulkoiseen maailmaan.
Tämän oivaltaminen pitäisi herättää meissä, meidän sisäisessä ajatusmaailmassamme suuren vastuun koko tätä havaitsemaamme maailmaa kohtaan.
Vain tämä sisäisessä maailmassa tapahtuva herääminen ja kumous on todellista muutosta, ei se että liitymme luulemassamme, erillisessä ulkomaailmassa sen järjestöihin ja puolueisiin ja oletamme niiden puolestamme tuovan muutosta ja ratkaisevan ongelmamme.

Toinen asia on sanonta: "sinun on oltava valona itse itsellesi".
Koska havaitsemamme maailma on vain oma tuntematon maailmamme, meidän on turhaa etsiä vastauksia ulkopuoleltamme.Me olemme tuo mysteeri.Ulkopuolelta emme voi löytää totuutta. Totuuteen ei ole tietä. Kun mysteeri on, on vain yksi olemassa maailmassa, maailmassa jonka salaisuudet ja rikkaudet eivät ole keneltäkään pois suljettu.


"Now it's time to leave the capsule if you dare

This is major Tom to ground control, I'm stepping through the door
And I'm floating in a most peculiar way
And the stars look very different today
Here am I floatin' 'round my tin can far above the world
Planet Earth is blue and there's nothing I can do".

Tell my wife I love her very much, she knows

-David Bowie, Space Oddity