Taivaankaunis

Vuoden viimeinen päivä. Mitä siihen lisäämään.
Sen verran että, haluaisin kuitenkin pohtia kauneuden olemusta.
Moni miettii, mikä on kaunista. Mitä on kauneus? Tietääkö kirjoittaja muka mitä se
merkitsee?

Maalaat kauniin taulun tai kirjoitat kauniin runon; ovatko ne kauneutta?
Sitten tulee joku joka ei näe noita kauniina ja omaa mielipiteen, ettei tuo ole
kaunista.

Joten ensimmäinen kysymys on sijaitseeko kauneus mielipiteissä? Mitä ovat
mielipiteet? Jonkun toisen näkemyksiä asioista jotka JUURI SINÄ havaitset?
Pidät kuulemastasi musiikkiasi kauniina, sitten joku toinen ei pidäkkään siitä,
syntyy vertailua. Vertailemme taideteosta toiseen, taiteilijaa toiseen jne...

Vertailu tuskin siis on kauneutta... voimme lähestyä kauneutta siis älyllisesti
kertomalla MITÄ SE EI OLE..
Se ei siis ole vertailua.
Mitä se sitten on? Kuitenkaan järkeä käyttämällä emme tunnu pääsevän kovin
pitkälle etsiessämme kauneutta.
Jotkut ovat kironeet elämän, sanoneet että eivät ole kyseistä asiaa koskaan ole
haluneetkaan, pyytäneet syntyäkään tähän maailmaan.
Silti olemme saaneet tämän elämäksi kutsutun lahjan, tämän poikkeuksellisen ja
ihmeellisen kauniin lahjan ja mitä olemmekaan tehneet siitä?

Joten kauneus on jotain ainutlaatuista, jonka on mahdotonta syntyä siellä missä on itsekeskeisyyttä.
Minun on siis mahdotonta edes kuvailla sitä sinulle.
Kuitenkin tuo jokin on aina läsnä, aina ulottuvillasi, selittämättömänä ja
ainutlaatuisena, juuri tässä hetkessä.

Toivotan kaunista ja ainutlaatuista uutta vuotta 2011 kaikille lukijoille!

Valona itselleen.

Monet idänuskonnot kehoittavat löytämään totuuden omakohtaisesti, kun toisissa uskonnoissa taas riittää pyhien tekstien lukeminen tai jumalaan sekä vapahtajaan uskominen.
Tai tietenkin voi pysyä ateistina uskomatta mihinkään. Kuitenkin paatuneimmankin pakanan mielessä lienee epäilys: "Hitto,jos kuitenkin jotain onkin...".
Vastaavasti kiihkouskovainen saattaakin jonkin koettelevan kokemuksen johdosta todeta: " Miksi jumala antoi poikani kuolla? Jumalaa ei ole.En enää usko mihinkään".

Jotkut kuitenkin huomaavat yhä selvemmin organisoitujen uskontojen ristiriitaisuuden ja alkavat etsiä jotakin, joka olisi kaiken tuon ristiriitaisuuden tuolla puolen. Ensin he saattavat yrittää löytää sitä tieteestä tai kenties psykologisesta tiedosta, mutta mitä enemmän kerää ja kehittää tietoisuuttaan, huomaa hän yhä selvemmin ettei tuokaan tieto tavoita sitä mikä tuntuu olevan kateissa.

Sitten alkaa omakohtaisen totuuden etsiminen, mutta sama ympyrä jatkuu, kaikki gurut ja opit väittävät sitä, toinen tätä.

Mutta, jos kerralla huomaa tämän saman sidonnaisuuksien kierteen ja kierrättämisen elämässään, voi välttyä monelta turhalta kiertopolulta jos hylkää tuon koko sidonnaisuuksien kehän. Myöskin omakohtaiset totuudet. Jos haluat ymmärtää totuuden omakohtaisesti vain siksi koska joku muu on kehoittanut oivaltamaan sen omakohtaisesti, eihän tuo silloin kuitenkaan ole todella sitä omakohtaista oivallusta.

Mitä silloin jää jäljelle kun hylkää kaiken tuon? Kun mitään ei jää jäljelle. Ihmeellistä kyllä, silloin näyttää jäävän kaikkein eniten, yksinäiselle poluttomalle polulle lähtiessä jää elämän mysteeri koko kauneudessaan.

Silloin ei ole tarvetta enää totuuden etsimiseen, sillä totuutta voidaan vain paeta, ei löytää. Ei tarvetta valaistumisen tavoitteluun, sillä tavoittelemalla se kielletään. Eikä tarvetta jumalalle, koska muuta jumalaa ei jää jäljelle kuin itseni.

"Väläystäkään hänen sisäisestä elämästään ei nähdä, sillä hän kulkee omaa tietään seuraamatta muinaisten pyhien jalanjälkiä."

Zenin häränpaimennuskuva X: Palaaminen kaupunkiin iloa jakavin käsin

http://www.saunalahti.fi/msiivola/krit/itselleen_naurava_uskonto.html#bull

Hämmennys.

Alkuun huomautan että, otsikko "hämmennys" on vain sana (confusion) eng.

Tuo sanahan ei todella ole itse asia johon viitataan vaan symbolinen, verbaalinen ilmaisu tuosta asiasta.

En tiedä mitä tuo sana merkitsee teille, mutta itselleni sanat hämmennys, epäjärjestys, konflikti merkitsevät samaa; niiden alkulähde on sama.
Se hämmennys josta puhun, tarkoitan tuolla sanalla epäjärjestystä joka elämässämme vallitsee.

Joka aamu luet aamulehdestäsi tai illalla ilta-lehdestäsi kauheuksista joita maailmassa tapahtuu.
Joku on murhannut jonkun, joku jäi kiinni rattijuopumuksesta, joku kavaltaa jne...
Nuo kaikki ovat selvää ulkopuolista ongelmaa, mutta olemmeko varautuneita siihen että, nämä samat ongelmat eivät ole erillisiä myös sinun ja minun jokapäiväisestä elämästämme?
Nämä lehdissä lukemamme kauheudet ovat seurausta tästä samasta hämmennyksestä, jota ihminen tuottaa.
Täten tämä hämmennys ei ole henkilökohtaista.Tämä näyttää kuuluvan koko ihmiskunnalle. Jokaikinen koko maailmassa on osallisena tähän hämmennykseen. Tavalla tai toisella.


Tiedät tuon kaiken. Sitä tarkoitan sanalla hämmennys. Mutta, jos hämmennystä ei olisi, jos kaikki olisi selvää; ei olisi ahdistusta, pahoinvointia, kuka silloin haluaisi tehdä ns. pahaa?

En tiedä miten itse koette ja suhtaudutte tuohon tosiasiaan, mutta itse tunnistan tämän hämmennyksen itsessäni.

Tämä hämmennys ei ole minusta erillinen asia, eihän?
Kun olen hämmentynyt, olen tuo hämmentyneisyys, se ei ole minusta erillistä.
Mutta, jos eristän itseni tarkkailijaksi, joka tarkkailee tuota hämmentyneisyyttä ja tarkkailtavaksi kohteeksi, joka on tuo hämmentyneisyys, tuossa vallitsee konflikti,eikö?

Tätä Krishnamurti painotti koko ajan, tarkkailija ja tarkkailtava eivät ole erillisiä ilmiöitä.
Hän myös puhui ajatuksen rajallisuudesta, joka luo väistämättä vääriä olettamuksia todellisuudesta ja totuudesta.

Joten onko tämän hämmennyksen mahdollista tulla päätökseensä?
Onko elämässäsi, itsekeskeisyytesi keskuksen, alkulähteen, joka luo konfliktia, jonka takia tunnet että, haluat jotakin enemmän, että jotakin puuttuu, kaikki ei ole 100% täydellistä elämässäsi; onko tuon kaiken mahdollista tulla päätökseen?

Tähän tarvitaan oivalluskykyä, syvää asian ytimeen näkemistä.
Tuota oivalluskykyä joka ei ole mitattavissa älykkyystesteillä, jota ei löydy kirjoista, mutta joka saattaa olla juuri se tekijä joka näkee epäjärjestyksemme järjestyksestä.
Ja kun epäjärjestys havaitaan, se tulee päätökseensä ja jäljelle jää järjestys.
Hämmennyksestä ei siis pidä pyrkiä pääsemään eroon, mikä luo vain lisää hämmentyneisyyttä, vaan kun se ymmärretään täysin, silloin selkeys on.

Politiikasta.

En käsittele tällä palstalla poliittisia asioita.
Ainakaan sillä ymmärryksen tasolla että, siitä voitaisiin lähteä politisoimaan.

Mitä politiikka tarkoittaa? Lainaan wikipediasta käsityksen sanan määritelmästä:

Sana politiikka juontuu klassisen kreikan kielen sanasta polis, kaupunki. Politiikan käsitteen määrittelystä ei ole yhteisymmärrystä eikä tule ollakaan, sillä asioiden oleellinen kiistanalaisuus kuuluu mitä poliitisimpiin seikkoihin. Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin tai jolla hoidetaan niitä. Usein sanaa käytetään puolueiden toiminnasta.

Politiikkan ymmärrän siis aatteeseen pohjautuvaksi toiminnaksi, jolla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin, olenko ymmärtänyt oikein?
Käytännössä tämä toimii siten, että liitymme johonkin puolueeseen jonka tehtävänä on tuo vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin sen jäsenten haluamalla tavalla.

En politisoi ja kirjoita poliittisessa mielessä, ei siksi etteikö yhteiset ongelmamme ja niiden ymmärtäminen kiinnostaisi minua. Vaan siksi koska, en ymmärrä miten politiikka voisi koskaan tuoda lopullista ratkaisua yhteisiin ongelmiimme.

Lopullisella ratkaisulla tarkoitan jotakin pysyvää, absoluuttista ratkaisua. Eikö politikointi ole taas liikkuvaa ratkaisua, tarkoitan liikkuvuudella sitä että, kun puolueensa jäsenet haluavat saada vaikuttaa asioihin ja jos lopulta saavatkin esityksensä läpi, tuo saavutettu ratkaisu ei pysy kauankaan voimassa,enemmin tai myöhemmin jonkun toisen puolueen ehdotus ja näkemys syrjäyttää tuon aikaisemman puolueen esittämän ratkaisun. Joten ratkaisu ei ole koskaan pysyvä.

Esim.
Minun puolueeni ajaa opiskelijoille suurempaa opintotukia ja tuo toinen puolue taas puoltaa vanhuksille lisää eläkerahoja.
Ja näiden kahden puolueen kesken syntyy kahinaa siitä, kuka saa tukea kuinkakin paljon.

Kaikki on siis jatkuvaa puoltamista. Ja tätä puoltamista ja suurimman äänestystuloksen perusteella päätöksen tekoa kutsutaan demokratiaksi. Ja monet näkevät sen hyvänä ja ainoana oikeana tapana hoitaa yhteiskunnan ongelmia.
Itse kutsuisin sitä loputtomaksi konfliktiksi. Koska se on loputonta konfliktia. Tämä on tosiasia. Niin, kauan kuin ihminen on tämän maan päällä ollut ja on politikoinut, ristiriita on ollut väistämätön.

Jos näet tuon päättymättömän konfliktin, haluatko silloin kuulua mihinkään puolueeseen?
Mihinkään organisoituun puolueeseen; saatat sanoa että olet sitoutumaton. Mutta, myös poliittisesti sitoutumattomuus voi olla organisoitua, sitoutumattomuuspuoluetta tällä kertaa. Todellinen
puolueettomuus yltää kaiken tuon tuollaisen tuolle puolen, sitä ei edes sanalla voida kuvata.

Mitä ja miten siis itse ehdotan ratkaisuksi hoitaa yhteisiä asioita ilman politikointia? Onko se edes mahdollista?
En tiedä, sen vain tiedän. En tiedä miten, mutta näen vain organisoidun politiikan valheellisuuden ja konfliktin ja täten en halua olla siinä mukana ja luoda siten vain lisää konfliktia.

Ja lopuksi pyydän, sinun ei tarvitse olla samaa mieltä tai eri mieltä tässä asiassa, vaan se on olennaista että itse perehdyt ymmärtämään totuutta tässä asiassa. Epäile, kyseenalaista nykyinen järjestelmä, havainnoi sitä sellaisenaan kun se on ja anna tähän havainnointiin koko mielesi ja sydänmesi niin näet ja oivallat omakohtaisesti.
Minun tai jonkun toisen mielipiteellä ei ole merkitystä, tämä ei ole mielipideasia tai asia, johon löytyy ideologinen totuus vaan vain valheen näkeminen totuudesta.

On vain mysteeri.

Heittäydytäänpä tällä kertaa oikein mystiseksi mystikoksi.
Haluan vielä käsitellä tuota tuntemattomuutta, tuota salatietoa joka vasta viime aikoina on minulle alkanut todenteolla paljastumaan.
Ensiksi pitää kuitenkin erottaa salaileva tieto salatiedosta.
Salaileva tieto saattaa olla vaikkapa jossakin salaseurassa tapahtuvaa salaista jumalallisuuden tavoittelu mietiskelytekniikkaa jota, ei tietenkään paljasteta ulkopuolisille.

Itse puhun nyt siitä salatiodosta joka on kaikille avointa, jota ei voi salata. Eikä tuo mysteeri sijaitse missään kaukaisessa idänmaassa tai jonkun uskonlahkon kellarissa, vaan sen voi löytää arkipäivästä, se on siellä missä sinäkin.

Ongelma on vain se, että tuota tietoa ei järjelle ole olemassa.
Järjellä et pysty tätä mysteeriä ymmärtämään, koska järki pitää liikaa kiinni keräämästään tiedosta, kerätyistä kokemuksista, muistista.
Tieto ja kokemushan ovat aina hyvin rajoittuneita.
Uutta tietoa tulee kokoajan vanhan tilalle, joten miksei tämä sama päteisi myös ajatukseen, monellakin tasolla?

Koska ajatuksesi perustuu aina muistiin, menneisiin kokemuksiisi ja keräämääsi tietoon, on ajatuskin siten aina rajallista.
Joten hyvin tieteellisesti, vain tietämykseen täydellisesti luottava henkilö on järkähtämättömässä totuudessaan todellakin vain oman kapea-alaisen, rajoittuneen tieteellisen totuutensa orja, mikäli hän pitää tieteellisesti lähestyvää elämänkatsomustaan ainoana oikeana tienä ymmärtää elämää.
Tämä on esinmäinen seikka ymmärtää tuntemattomuutta, järki on liian rajallista ymmärtämään elämää, tuota tuntemattomuutta, muuta kuin sen tietämyksen sallimissa rajoissa.

Monet eivät saata nähdä arkipäivässä mitään kovinkaan mystistä, mitään ihmeellistä. Joillain tuo vaihtelee. Mutta, tuskin on ketään jolla ei aina välillä, vaikka jonkun järkyttävän tai mullistavan tapahtuman johdosta herää metafyysiset kysymykset mieleen:

Mistä ihmeessä tässä kaikessa oikeastaan onkaan kysymys?
Mitä on olemassaolo?
Mikä on kaikkeuden alkuperä?
Mitä kuoleman jälkeen? Jne....

Noita ikuisuus kysymyksiä, joita ihminen lienee kyselevän eniten teiniässä, varhaisaikuisuudessa nuo kysymykset yleensä jäävät monilla taka-alalle, he löytävät jonkun totuuden elämälleen sitten uskonnosta, julistautuvat ateistiksi, kehittävät jonkun oman totuuden jne..

Kirjoittajalle on jäänyt tuo vaihe ilmeisen pysyvästi :)

Joten tieto on yksi este ymmärryksen syntymisessä.
Pitää hylätä tietämys, jotta viisastuminen voisi tapahtua.
Vasta silloin voimme olla vapaita tutkimaan tuota tuntemattomuutta ja metafyysisiä kysymyksiä, kun emme ole sidottuja yhtään mihinkään ulkopuoliseen totuuteen.

Kun puhumme ulkopuolisista totuuksista, voiko nuo totuudet olla ulkopuolellasi? Mikä on tuo ulkopuoli, ulkomaailma? Ja onko se sinusta erillistä? Mistä päästäänkin kysymykseen subjektiivisen maailman ja objektiivisen maailman luonteesta.

Tämä teksti jota parhaillaan luet ja aistit silmissäsi, on vain muokkaustulosta, joka heijastuu silmänpohjaasi ja näköhermoja pitkin sähköpurkauksena kohti aivojen näkökeskuksia.
Eli tämä teksti mitä näet saattaa vaikuttaa sinusta erilliseltä, minun tuotokseltani, näytössäsi olevalta tekstiltä, mutta ei voida todella todistaa mitä on tuo, mitä todella näet. Emme voi siis todella tietää mitä ulkomaailma on.

Tuo "ulkomaailma" joka piirtyy silmiisi ei siis todella olekkaan ulkomaailmaa vaan, vain kuva siitä verkkokalvollasi, silmissämme. Täten kaikki tuo havaitsemasi ulkomaailma ei olekaan ulkomaailmaa vaan, omaa sisäistä maailmaasi, sinua itseäsi. Siis, tämä tekstikin on vain juuri sinun oman tajuntasi osaa?
Näetkö sen juuri nyt? Tämä on se hetki, jolloin jokin raja murtuu ja sinua koskettaa tuo tuntemattomuus, jolloin ymmärrät olevasi olleen aina yksin ja nuo ulkopuolella luulemasi olevat totuudet, eivät todella voikaan olla ulkopuolisia.

Mutta, kuka sitten olet sinä, tuo havaitsija joka maailmaansa katsoo?
Kuka se on? Et todella osaa sanoa sitä sillä, jokainen havainto myös havainnoijasta on vain havainto, ei havainnoija.
Muodostamasi kuva itsestäsi et ole todella sinä vaan, vain havainto itsestäsi. Todellinen itsesi on tuntematonta, mysteeri itsellesikin. Täten ei ole sisäistä maailmaakaan, koska ei ole subjektia joka sitä maailmaa havaitsisi. On vain mysteeri.

Juuri tämän maailman,arkipäivän paljastuessa täydelliseksi mysteeriksi, aukeaa ovet sellaiselle elämän ymmärrykselle, joka läpäisee kaikki, uskonnot, totuudet, tieteen suuntaukset; kaikki menettävät merkityksensä ja saavat uuden tämän "jonkin" edessä, ja jonka myötä elämä ja arki, vaikka kaikenlaista vaikeutta ja haastetta tuokin tullessaan, ei enään ole merkityksetöntä ja tylsää.


Totuus on kaikissa muodoissa, mutta se ei ole minkään muodon yksinoikeus.

-Orvo Raippamaa

Ovet.

En ole enään tavallinen ihminen, en ole koskaan ollutkaan; olisi hullua väittää niin. Mutta, kuitenkin olen kuten kaikki muutkin ihmiset. Hullu väitös kaikestaan, eikö totta?

"Lapsena kasvoimme automaattisesti moniin itsestäänselvyyksiin saaden lahjaksi valtaisan nipun mielipiteitä. Hyvin nopeasti huomaamme muiden olevan eri mieltä asiasta, mutta kestää vuosia ennenkuin alamme vakavammin ihmetellä olemmeko sittenkään aina oikeassa ja muut väärässä. Alamme vähitellen purkaa itsestäänselvyyksiämme. Se saattaa johtaa uusiin tutkimuksiin, jotka paljastavat mielipiteittemme olevan äärimmäisen hyvin riippuvaisia siitä aikakaudesta ja ympäristöstä missä itsekukin on kasvanut. Sitä kautta voimme alkaa epäillä että myös me itse olemme samalla tavoin riippuvaisia, eli meidän mielipiteemme ovat ulkoisten olosuhteiden voimakkaasti sitomaa."

Kun yksi ovi sulkeutuu, edessä avautuu tuhat muuta ovea.
Elämä tuntuu tarjoavan meille loputtomia mahdollisuuksia, mutta me haluamme pysyä sisäisessä häkissämme.
Mikä tuo häkki on? Älä kysy sitä tältä kirjoittajalta, tiedät kyllä kenelle ainoastaan, voit tuon kysymyksen osoittaa.

Kun sanon että yksi ovi sulkeutuu ja muut ovet avautuvat, mitä tarkoitan tuolla?
Elämässä tuntuu olevan paljon taittoskohtia, jotka tarjoavat uusia ovia tuntemattomaan. Mutta, nuo ovet pelottavat meitä. Allekirjoittanutta mukaan lukien.

"Hyvin monet ihmiset eivät pääse tämän pidemmälle, sillä he löytävät jostain itselleen Totuuden, jota ei enää saa kukaan horjuttaa, olipa tuo Totuus vaikka valtavirtauksia välttelevä oma yksityinen Totuus. "

Tuntemattomimpana tietysti kuolema, tuo vihon viimeinen portti.
Ja nämä ovet saattavat avata meille todellisuuden, joka onkin tuntematonta.

Mielestäni tämän, omia sanojani paremmin osaa esittää Markku Siivolan artikkeli:

http://www.saunalahti.fi/msiivola/omia/ajatusarsykkeita_tuntemattomuuden_havaitsemiseksi.html

"Osa meistä kuitenkin huomaa yhä selvemmin, että emme omaa todennäköisesti yhtä ainoaa oikeaa mielipidettä yhtään mistään. Tämä puolestaan irrottaa koko havaintokoneistoamme toimimaan välittömämmin ilman väliintulevaa luokittelutarvetta ja kannanottoja. Arkipäivän havaintotasolla se saattaa ilmetä samojen vanhojen läpikotaisin tuttujen ja ikävystyttävien paikkojen muuttumisen hetkellisesti uusiksi, aivankuin havainnoisimme niitä ensimmäistä kertaa, kuin pestyinä puhtaaksi kaikesta aikaisemmin koetusta. Kun jopa varmuus kaiken epävarmuudesta horjuu, olemme hyvin lähellä sitä rajaa, jossa mitä erilaisimmista uskomuksista ja vastauskomuksista kiinnipitäminen loppuu, ja maailman paljastuessa täydellisen tuntemattomaksi mysteeriksi onkin aina läsnä se, jota haimme aina kauempaa kuin tästä ja nyt."

Uusi, tuore; nuo sanathan kuvaavat jotakin, mitä et ole ennen kohdannut.
Sinusta on hienoa saada uusi lempiyhtyeesi cd- levy tai lähdet jonnekin matkalle, tahdot nähdä ja kokea jotakin täysin erinlaista mitä aikaisemmin.

Mutta, me koemme asiat muistimme pohjalta, täten kaikki minkä koet täytyy olla johonkin jo kokemaasi pohjautuvaa.

Kokemisestahan muodostuu lopulta kokemus, eilen oli kaunis ilta; oli mahtavaa olla ulkona ja seurustella ystäviesi kanssa. Tänäkin iltana haluat kokea tuon saman kokemuksen eilisen muisto mielessäsi, mutta ilta onkin sateinen ja ystävilläsi onkin muuta mielessä.

Joten täydellisesti uuden, täytyy olla jotakin täysin tuntematonta, mitä et vielä tiedä.

Mutta miksi ylipäätään vaivata päätään moisella, päivät nyt kuluvat miten kuluvat.
Toki voit jatkaa samaan malliin, huolenaiheenasi vain miten oma poliittinen puolueesi pärjää vaaleissa ja vaikuttaa elämääsi, mutta jos haluat lähestyä jotakin tuntematonta, saada elämääsi jotakin muuta sisältöä, joka ei ole tämän ajan piiristä kotoisin, sinun on uskallettava katsoa syvempään kuin mitä puolueesi johtaja sinulle kertoo.

Rakkaus.

Lainaan tässä tekstissä useita otteita Jiddu Krishnamurtin "Meeting Life"
Suom. (Elämän syvä haaste)- kirjasta.
Se oli ensimmäinen tutustumiseni Krishnamurtin kirjalliseen tuotantoon.
Lukiessani tuon kirjan ensimmäistä kappaletta, nimeltään "Järvi" oivalsin
heti, että nyt tämä mies kertoo juuri siitä, mitä olin koko ikäni etsinyt;
tuntenut satunnaisina ajattomina onnenhetkinä lapsuudessani ja sitten
lopulta tuntuneeni sen johonkin kadottaneen.

Mutta "se jokin" joka, kuitenkin minulle on kummitellut kaiken tämän
varhaisaikuisuuteni myrkyisten vuosieni keskellä, muuttumattomana,
nimeämättömänä, pitäen minut kuitenkin jotenkuten kasassa tällä
kaoottisella matkallani.

Tuo jokin joka läpäisee kaiken maailmassani: ihmissuhteeni,
harrastukseni,arkipäivän ongelmani, tuon kaipaamani tuntemattoman
maan mysteerin; kaiken.
Krishnamurti käyttää siitä nimitystä rakkaus.

"Sinut oli vallannut ihmeellinen, syvä hellyyden tunne, joka ei kohdistunut
mihinkään eikä kehenkään. Se oli sitä täyteyden tunnetta, jota voisi sanoa
rakkaudeksi. Tärkeintä on saada tuntuma tuohon syvyyteen. Se edellyttää
mielen hiljaisuutta sen sijaan, että pieni, typerä mieli lakkaamatta
höpöttäisi ajatuksiaan. Hiljaisuus on ainoa keino, ainoa väline, joka voi
tunkeutua sellaiseen, mihin turmeltunut ihmismieli ei ulotu"

Mitä on rakkaus? Uskaltaako siitä enään edes puhua julkisesti? Monesti
uskonnoissa puhutaan rakkaudesta lähimmäistä kohtaan. Tai rakkaudesta
jumalaa kohtaan. Onko se olemassa eri muodoissa...

"Rakkaudesta on puhuttu paljon. Jokainen nuori mies sanoo rakastavansa
jotakuta naista, pappi jumalaansa, äiti lapsiaan, ja tietenkin myös poliitikko
pelaa rakkaudella. Olemme todellakin pilanneet koko sanan ja
kuormittaneet sen merkityksettömällä sisällöllä, joka vain heijastaa omaa
sisäistä kapea-alaisuuttamme. Tämän itse luomamme kapean
merkityksen johdattamana yritämme löytää toisenlaista rakkautta, mutta
päädymme tuskaisina arkipäivän hämmennykseen ja kurjuuteen."

Monet pitävät ehkä äidin rakkautta lastaan kohtaan suurimpana rakkautena,
mikä voi tämän maan päällä olla mahdollista.
Mutta, sitten herää kysymys rakastaako hän myös miestään yhtä paljon?
Entä naapurin lapsia tai juoppoa joka on sammuneena ojanpohjalla?
Voiko rakkautta verrata? Ja voiko rakkaus olla rajallista? Onko rakkaus
rajallista, sillä jos se on rajallista, omaa kapea-alaistamme johonkin kohdistuvaa, ajatuksen tuotetta, voiko sellainen olla todellista rakkautta?

"Emme tiedä, mitä rakkaus on. Me tunnemme vain sen oireet: nautinnon,
kivun, pelon, ahdistuksen ja niin edespäin. Yritämme ratkaista oireita, ja se
on pimeässä vaeltamista. Siihen kulutamme päivämme ja yömme, kunnes
kuolema kohtaa ja kaikki on hetkessä ohi."

Krishnamurti ehdottaa että, tätä todellista rakkautta voidaan ehkä lähestyä
älyllisesti, kertomalla mitä se ei ole. Se ei ole väkivaltaa, ei kateutta; tuskin
vertailemista, kunnianhimoa.

"Mutta siinä se oli kaikkialla; vedessä, ympärilläsi, puunlehdessä,
sorsassa, joka yritti niellä liian suurta leivänpalaa ja ohitsesi ontuvassa
naisessa."

Meissä on valtavaa hämmennystä ja ristiriitoja. Monet eivät halua tai pysty
edes tiedostamaan tämän elämän kaoottisuutta. Meillä saattaa pinnallisesti
olla asiat kunnossa; taloudellinen tilanteemme on kunnossa, perheellämme
on kaikki hyvin, mutta tuon pinnan alla saattaa yhä vallita epäjärjestys.

"Kun se tulee, älä tartu siihen, älä talleta sitä kokemuksena. Kun se kerran
koskettaa, et ole enää entisesi. Anna sen vaikuttaa: jätä ahneutesi, vihasi,
yhteiskuntaan kohdistuva oikeutettu närkästyksesi. Se on melko villi ja
kesyttämätön, eikä sen kauneus ole lainkaan sellaista, mitä yleensä
arvostetaan."

Joten, mitä on rakkaus? Voiko toinen kertoa toiselle mitä se on?
Mitä on tuo mittaamaton "jokin", kuvailematon ja muuttumaton, jota ihminen
on koko historiansa aikana vuosisadasta toiseen tuntunet etsivänsä, sitä
kuitenkaan kokonaan löytämättä, ymmärtämättä että tuo jokin, onkin ehkä
lähempänä ja yksinkertaisempaa, kuin mitä kuvitella edes saattaisi.

"Ole joskus yksin, ja jos sinulla on onnea, se saattaa saapua luoksesi
katsoessasi putoavaa lehteä tai yksinäistä puuta, joka kasvaa kaukana
aukealla pellolla."